Eilen reippaana heräsin aamulla jo puol kaheksalta, ja lähin vähän kasin jälkeen Pinan kanssa metsää. Oltiin siellä vähän alle puolitoista tuntia, ja Pinsku sai juosta ja käyttikin tilaisuuden hyväksi! Kerättiin taas kerran ihan älyttömästi sieniä! ;D Harjoiteltiin paljon luoksetuloa (:
Kello 16 meillä oli aika Lahden Vethausiin. Siellä puhuttiin Pinan hampaista ja yläpurennasta. Yläpurenta ei kuitenkaan ole mitään vakavaa, ja sehän on Garafíanpaimenkoirille yleistä. Käytiin läpi myös Pinan "ahtaita takajalkoja", jotka eivät myöskään ole mitenkään kriittisesti ahtaat. Päätimme kuitenkin puuttua siihen jo heti koska tarkoitus kuitenkin olisi, että Pinasta tulee käyttökoira, ja jos me nyt niitä pentuja ollaan suunnittelemassa parin vuoden päähän. Muutimme ruokintaa ja aloitetttiin niveliä vahvistavien tablettien käyttö. Takajalkojen ahtaus voi olla myös Garafianoille tyypillistä, koska Pinan emällä liikkeet ovat ihan samanlaiset.
Toissapäivänä Pinan emä Palma ja veli Bambu tulivat meillä käymään. Pina ei oikein ollut yhteistyöhaluinen heidän kanssaan (niin kuin ei muidenkaan koirien kanssa o: ). Oli kuitenkin kiva, että jos olisi vielä yksi Garafiano ollut, niin puolet rodun Suomen edustajista olisi ollut paikalla ;D
Tänään vielä Nokon kanssa agility pitkästä aikaa. Voisin siitä ehkä vielä illalla kirjoitella, tai viimeistään huomenna Pinan pentukurssin jälkeen (: Pentukurssista tuli mieleen, että Pina käy luultavasti vielä Vethausin pentukurssin. Halutaan saada sille rohkeutta lisää (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti