keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Päätettiin Nokon kanssa itsenäisyyspäivän mätsäri vetää sinivalkoisesti, taino Nokko sai ensiksi sinisen nauhan monirotuisten kehässä. Lopulta sijoituttiin SIN1! WOU, BIS-kehä siis kutsui (: Loppujen lopuksi kuitenkin tiputtiin melko alussa. Miksköhän siinä aina käy niin, että Nokko ei malta enää seistä BIS-kehässä, vaan yrittää koko ajan käydä istumaan? Taitaa aina vaan pitkästyä, kun viimeiseksihän se BIS-kehä vasta on.
  Pinan kanssa pentukehässä saatiin punainen, mutta itse punaisten kehässä tiputtiin kilpailusta siinä melko loppuvaiheilla. Oli hauska katella muiden pentujen sähläystä kun Pina sen kun vaan selällään nukkui kehän laidalla. Eräs kuvakin löytyy meidän seuran foorumilta, jonka linkitän tähän alle (:



Eilen agilityssa oli Lotan (ulkopuolinen kouluttaja) rata, jonka lisään tähän myös. Nokko meni ihan kivasti etenkin tuohon 11 asti, mutta sitten tuli ongelma öhöm, ohjaajan taitoon liittyen. Oli aika hankala ohjata koira ensiksi 12 hypylle ja siitä yrittää saada se 13 hypylle... Yksittäisenä meni tosi hyvin :) Lopuksi vielä harjoiteltiin rataa alusta asti ihan täyttä vauhtia, piti siis saada koira juoksemaan oikeesti ihan täysiä. Alettiin myös harjoittelemaan Nokon kanssa medi -kokoisia hyppyjä, kun niiden kanssa oli epiksissä ongelmaa.


Pinakin meni tosi hyvin! Joka kerta se on vaan reippaampi ja reippaampi! (: Harjoiteltiin sylikäännöksiä, poispäin -käännöksiä, eteen menoa ja hieman paikalla oloa. Sain myös hyvät ohjeet kontaktien harjoittelemiseen. Ekan kerran kun päästin Pinan vapaaksi kun radalle päästiin, niin se ihan itse meni tuohon 3 ja 19 putkeen! Ollaan ehkä kahesti kokeiltu suoraa putkea, mutta nyt se alkoi menemään tuohon mutkaputkeen uudestaan ja uudestaan. Sillon kun Pinaa haettiin kasvattajalta meille, niin meille kerrottiin, että putkesta tulee varmaan hankalin osuus. Rodulle kuulemma on tyypillistä, että putkeen opettaminen on hankalaa, koska useimmat pelkäävät sitä. Mutta eihän tässä Pinan kanssa mitään ongelmaa ole! ;-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti