maanantai 25. kesäkuuta 2012

Garafíanpaimenkoira

Kyseessä on espanjalainen koirarotu. Tarkalleen La Palman saarelta (kuuluu Gran canariaan). La Palman pohjoisosassa on paikka nimeltä Garafían, josta nämä koirat ovat kotoisin. Rotua on kuitenkin viety muihinkin maihin, kuten Saksaan.
   Suomessa rotua on Wikipedian mukaan vain 1 kpl, mutta tällä hetkellä niitä on 8. 7pentua+emä. Pentujen emä oli ensimmäinen tämän rotuinen koira Suomessa. Emä on kolme vuotias paimenkoiralinjaa oleva koira.
Suomessa Garafíanpaimenkoiraa ei ole vielä kennelrekisterissä, koska rotua on niin vähän.
  Rotua on kahta eri linjaa, paimenkoiraa ja maatilakoiraa. Paimenkoiralinjaiset ovat paimentaneet lampaita vuorien rinteillä. Tämän linjaiset koirat ovat siis ketteriä ja kevytrakenteisia. Maatilalinjaiset koirat ovat vahtineet maatilaa, ja ne ovat raskasrakenteisia. 
  Koirat ovat todella terveitä, koska niitä ei ole jalostettu paljoakaan. Ainoastaan Saksassa jalostetuilla koirilla saattaa olla silmävaivoja (niitä on silloin jalostettu Saksanpaimenkoiran kanssa, eli eivät ole puhdasrotuisia) Koirien silmät vuotavat kyynelnestettä paljon, koska Afrikan suunnalta tulee välillä hiekkamyrskyjä Gran canarialle. Tämä on koirien keino suojata silmiä.
  Rotu menestyy ainakin Espanjassa hyvin agilityssä, koska koirahan on ketterä ja vauhdikas. Myös tottelevaisuudessa koira pärjää älykkyytensä vuoksi todella hyvin. Garafíaneja on käytetty lastenvahteina jopa pienille vauvoille, kun vanhempien on jostain syystä ollut pakko lähteä käymään jossakin. Koirat tulevat siis hyvin toimeen lasten kanssa.


Tuon ensimmäisen Suomen pentueen koirat ovat sekoitus paimenkoirasta ja maatilakoirasta.


Garafianpeimenkoira Garafíanpaimenkoira
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. 
*Kuva Copyright Señor Bohnke

Heräsiköhän jotain kysyttävää? (: 


11 kommenttia:

  1. Heräsi kyllä! Olisi hurjan mahtavaa nähdä kyseisen rodun edustajia. Mistä tiedät että niitä on suomessa jo 8?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut vastauksen kestämisestä! Nämä henkilöt, joilta me ostimme tämän oman pentumme, ovat itse tuoneet rodun ensimmäisen Suomessa olevan edustajan Espanjasta tänne. He olivat käyneet kyseisen koiran kanssa Espanjassa tekemässä pennut. Pennut syntyivät sitten Suomessa, ja niitä syntyi 7 kappaletta. Tämä meidän oma pentu on siis yksi niistä seitsemästä (:
      Omasta mielestäni todella vaikuttava koirarotu (: Ja varmasti niitä alkaa Suomessakin näkyä enemmänkin. Mekin olemme ajatelleet, että Pina tekisi pentuja muutaman vuoden sisään, jos vaan tulevaisuus hyvältä näyttää (:

      Poista
    2. Juu, seuraan innolla tilanteen kehitystä, ehkäpä rotu saa FCI:n tunnustuksenkin vielä tarkalla ja hyvällä kasvatustyöllä. :)

      Poista
  2. En tiedä, olenko väärässä, mutta minusta Garafianpaimen koira näyttää saksanpaimen koiran ja novaskotian noutajan risteytykseltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muualtakin olen kuullut, että se näyttää novascotiannoutajalta. Toisaalta myös aikuinen Garafia näyttää hieman sakemannilta. Jotenki noi korvat ja kuonon muoto. Johtuukohan siitä että paimenkoira kyseessä? (:

      Poista
    2. Itseasiassa luin pastor garafiano-yhdistyksen sivuilta että jossain vaiheessa rotua elvytettäessa mukaan jalostukseen otettiin myös muutama saksanpaimenkoira. Mutta sen käyttöä on yritetty korjata, ehkäpä sillä että näitä saksanpaimenkoira-geenisiä uroksia ei käytettäisi enään jalostukseen, johtuen siitä että vahtikoiran ominaisuudet nousi garafinoissa liikaa pintaan jalostuksen tuloksena. Eli ne paimensi liian agressiivisesti laumoja.

      Poista
  3. Hei

    Mitkä ovat kasvattajan suunnitelmat tulevaisuudessa? Onko lähivuosina suunnitteilla lisää pentuja Suomessa? Käsittääkseni rotu sopii hyvin seurakoiraksi, jos oiken olen ymmärtänyt? Hakusessa olisi ensisijaisesti seurakoira, mutta tulee olla ehdottomasti terveempi kuin turhan iso osa FCI:n seurakoiraroduista... Millainen luonne? Wikin sivuilta olen lukenut jo kuvauksen, mutta ennemmin kaipaisin niitä omakohtaisia kokemuksia omistajilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoisin mielelläni lisää, jos vaikka laittaisit sähköpostia minulle? (: nokko.salluska@gmail.com Voisin vaikka antaa kasvattajan yhteystietoja sähköpostin kautta. Tai no, kasvattajahan ei ole mikään oikea kasvattaja, mutta rotu kiinnostaa heitä paljon ja en ole yhtään varma aikovatko teettää pentuja enään. Itsellänihän olisi tarkoitus noin puolentoista vuoden päästä, että jos tuo meidän Pina vaikka niitä pentuja tekisi (: Kiinnostaa itseäni tuo rotu niin paljon ja voin kertoa, että ne kyllä vievät sydämen ;)Ja rotu sopii hyvin seurakoiraksi, ja ovat hyvin oppivaisia (: Meillä Pina vaatii hirveästi aktivointia, lenkkejä ja leikkejä. Muuten on niin rasittava ;D Wikipedian tietoja ei kannata kaikkea uskoa, ei paljoa pidä paikkaansa :/ Kannattaa katsoa googlesta hakusanalla Pastor Garafiano ja vaikka käyttää kääntäjää jos ei espanjaa osaa. Ja itselläni on paljon tietoa mitä kasvattajalta kuullut, niin voi kyllä kysellä ja jotenkin voin ottaa selvää (: Rodultaan garafianot ovat kyllä todella terveitä, joten kiva jos olet rodusta kiinnostunut (:

      Poista
  4. pinassa on paljon samaa näköä kuin veljessään torossa. itsekkin olen rotuun hurahtanut ja haaveissa olisi saada itsellekkin garafiano :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Torohan asustelee Kimolassa :) koulututtuja ollaan sen perheen pojan kanssa, niin sitä kautta jotain kuullutkin :) ja tosta rodusta kyllä innostuin itsekkin aika nopeasti ja toisenkin voisin ottaa... ;D

      Poista
    2. nii että niin läheisiä, kyseessä on minun anoppi ja hänen perhe. garafiano olisi itselle täydellinen, kun toivoisin koiralta mahdollisuutta paimentaa lehmiä ja kumminkin pitää vähän sitä suojeluvaistoakin olla ja kokoakin myös :)

      Poista